JEESUS ASETTUU PAHANTEKIJÄIN JA SYNTISTEN PUOLELLE
Jeesus
oli syntisten ystävä. Hän sanoi siivosyntisille ja
uskonnollisille suorat sanat. Jos ihminen luulee olevansa toisten
yläpuolella, sellainen saa Jeesukselta aina huomautuksen. Rikka on
otettava pois ensin omasta silmästä. ( Matt. 7:5 ).
Jeesusta
syytettiin kansanjoukkojen villitsemisestä, syntisten kanssa
istuskelusta ja syöpöttelystä ja jopa Jumalan pilkasta. Hänen
päälleen syljettiin ja hänen asennettaan sekä hyväksyntäänsä
naisia kohtaan pidettiin häpeällisenä. Jeesus ei kuitenkaan
lannistunut näistä arvosteluista. Hän tiesi tarkalleen, mitä
teki.
Oletko
sinä kokenut olevasi tietyssä joukossa pohjasakkaa? Oletko kokenut
tulleesi väärinymmärretyksi, loukatuksi tai ylikävellyksi?
Minulla on sinulle hyvä uutinen; Jeesus ymmärtää meitä!
Avoin
ihminen saattaa tulla väärinymmärretyksi ja joutuu helposti
toisten arvostelun kohteeksi. Ihminen, joka ei paljonkaan jaa
itsestään, säästyy toki sellaiselta. Avoimuus on aina riski,
mutta monet ihmistuntijat sanovat, että ilman sen riskin ottamista
me häviämme elämässä paljon. Itse uskon sen olevan totta.
Puolet elämää jää elämättä. Sitä paitsi ihmiset, jotka ovat
jakaneet itsestään jotakin tälle maailmalle; heidät muistetaan...
Mark. 2:17 |
Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
|
Jeesus
rakastaa rikkinäistä ihmistä. Ihmistä, joka on aito ja
haavoittuvainen. Raamattu sanoo, etteivät terveet tarvitse
parantajaa, vaan sairaat. Vapahtaja tuli parantamaan niitä, jotka
todella sitä tarvitsevat. Hän tuli antamaan toivon niille, jotka
ovat toivoa vailla ja joille ei ole annettu arvoa tässä ajassa.
Arvottomat Hän asettaa eteensä ja sanoo: ” Tyttäreni ja poikani,
te saatte asua minun luonani, ikuisesti ”.
Fil.3: |
8
Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen
Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä
olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni
Kristuksen
|
9 ja minun
havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä,
joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen
vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
|
10
tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen
kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen
samankaltaisen kuoleman kautta,
|
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
|
Minäkin
tiedän, että aitoudellani olen varmasti ärsyttänyt monia.
Tiedän, että jotkut saattavat lukea minut pahantekijäin joukkoon.
En ole lähestulkoon aina saanut ymmärrystä osakseni. Olen
kuitenkin halunnut olla vilpitön Jumalani edessä ja tiedän, että
Hän ottaa syntisen luokseen. Hän armahtaa ja antaa minullekin
ihmisarvon. Hän on tehnyt minutkin kaltaisekseen, Jumalan
tyttäreksi. Onko mitään sen parempaa tässä maailmassa?
Katja-Leena
Klinga
Kommentit