MISSÄ ON JUMALAN HALLINTAVALTA TÄNÄÄN?
Usein
kuulen ihmisten syyttävän Jumalaa kaikesta pahasta, mitä
maailmassa on. Sodat, nälänhätä, väkivalta ja kuolema, niistä
syytetään Jumalaa ja kysytään, missä Jumala on?
Meidän
on hyvä ymmärtää, mitä Jumalan sana Raamattu asiasta opettaa.
Emme voi välttyä näiltä kysymyksiltä. On hyvä
osata vastata niihin oikein ja totuudellisesti.
Kuka
hallitsee tätä maailmaa?
1
Kor.15 sanoo:
22
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki
tehdään eläviksi Kristuksessa,
|
23
mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen
omat hänen tulemuksessaan;
|
24
sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän
haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja
voiman.
|
25
Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän
on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
|
26
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
|
27
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle".
Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei
tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen
allensa.
|
28
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin
alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa.
|
Meidän
tulee muistaa, että tämän maailman tarjoamat olosuhteet eivät ole
Jumalan vallassa tänään, vaan Vihollisemme vallassa. Tämä maailma on
Saatanan asuinsija. Hän hallitsee täällä. Jumala voisi toki
suvereenisti ottaa kaiken haltuunsa, mutta Hän ei tee sitä. Hän
on antanut meille vapauden valita tiemme, ja antanut myös määräajan
kaikelle. Saatana ei hallitse ikuisesti.
Jumalan
täytyi lähettää meille Poikansa, että Hän pelastaisi meidät
oman valtansa alaisuuteen ja liittäisi meidät takaisin Jumalan
yhteyteen. Siksi me tarvitsemme Häntä.
Kaikkein
suurin vihollisemme on Kuolema, ja senkin Jeesus on kukistanut.
Uskomalla Häneen me emme ikinä kuole, vaan siirrymme sisälle Hänen
meille valmistamaan asuinsijaan, uudessa ihanassa olotilassa.
Emme saa liittoutua maailman kanssa | |
Jaak. 4:4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. |
Me
emme voi olla yhtä aikaa maailman ja Jumalan ystäviä. Emme voi
hyväksyä mitään, mitä Vihollinen syöttää tälle maailmalle.
Jos me osoitamme sille hyväksyntää, me käännämme selkämme
Jumalalle. Jumala on pyhä, eikä Hänessä oli mitään pahaa tai vääryyttä. Sen sijaan Saatana on tullut tappamaan ja tuhoamaan elämää. ( Joh. 10:10 ).'
1
Joh. 2 sanoo :
15
Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa
on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
|
16
Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö
ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
|
17
Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se
pysyy iankaikkisesti.
|
Lihan
himo synnyttää jäsenissämme synnin. Jos meidän silmämme tai
jäsenemme viettelevät meidät, on meidän päästettävä
himostamme irti. Apostoli Pietari opettaa, että uskovan on tehtävä oma
kutsunsa Jumalan edustajana täällä maan päällä lujaksi ja
vahvaksi ( 2 Piet.1:10 ). -Silloin me emme lankea. Pyhityselämä kuuluu uskovalle
ja siitä tulisi opettaa seurakunnissamme entistä enemmän. Ei ole
väärin olla kutsumustietoinen ja varma siitä, mihin on matkalla.
Jumalan lapsi ei voi olla kuin poliitikko, nyökytellä sinne tänne.
Hänen on oltava varma, kenen leiriin kuuluu. Israel on meille
esikuva. Eiväthän kunnon israelilaisetkaan saaneet sekoittua
muihin kansoihin. Heidän tuli pysyä vahvoina loppuun saakka,
saavutaakseen päämääränsä, Luvatun maan.
Meidän
jokaisen usko tullaan koettelemaan. Raamattu sanoo selvästi, ettei
ole koettelematonta uskoa.
Dan. 12:10
Monet
puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan,
mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään
jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
|
Miten
me sitten voitamme ja kestämme koettelemukset? Olemmeko luusereita
ja häviäjiä suhteessa Maailman ruhtinaaseen?
Vaikkakin
Jumala ei ole olosuhteissa niin, että näkisimme tämän maailman
noudattavan Hänen tahtoaan; Me voimme olla Hänessä olosuhteiden yläpuolella ja hallita yhdessä Hänen
kanssaan. Se on Jumalan tahto!
Taivaallinen
Isämme asetti meidät hallitsemaan tätä luomakuntaa, pitämään
siitä huolta, kaitsemaan sitä ja uudessa liitossa Hän odottaa
meidän valloittavan tämän maailman uudelleen Hänelle, Hänen
yhteyteensä! Se on meidän tehtävämme. Me emme voi syyttää
Jumalaa siitä, että maailma voi niin huonosti tänään. Me voimme
itse nousta ja lähteä liikkeelle. Ja kerran tämä maailma
vapautetaan kokonaan Saatanan vallasta ja asetetaan Jumalan
kuninkuuden hallintaan. Silloin mekin saamme jälleen tehtävän
hallita yhdessä Hänen kanssaan -ikuisesti!
Me
emme ole häviäjiä, vaan voittajia. On muistettava, että kaikille
voi tässä maailmassa tapahtua kaikkea.
Raamattu kertoo meille
senkin:
Saarn. 9:2
Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin. |
On
tärkeää kätketyä itse rakkaineen Jeesuksen veren suojiin ja
turviin. Me synnytämme elämää, emme kuolemaa. Me olemme sellaisen Jumalan lapsia, jolla on hyvä tahto ihmistä ja
koko luomakuntaa kohtaan. Me saamme edustaa Häntä. Se on meidän
tehtävämme täällä. Hän on meissä toivon, ilon ja rakkauden Lähde.
Raamattu
sanoo:
Fil. 4:13
|
Kaikki
minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.
Jumala
on antanut käskynsä, että me voisimme elää yltäkylläistä ja
hyvää elämää. Hän ei antanut niitä kiusatakseen meitä ( niin
kuin jotkut näkevät ne rajoittavina ja ikävinä ). Päinvastoin
Jumala tietää, mikä meille on parasta ja milloin me voimme hyvin.
Näin kerran unta, että ajoin pienen kylän läpi, missä ihmiset
eivät noudattaneet lainkaan liikennesääntöjä. Pääsin
kuitenkin ajamaan kylän päätien läpi, vaikka edessäni oli
milloin mitäkin. Ihmisiä oli kaikenikäisiä ja missä sattuu.
Kun pääsin kadun päähän, sanoin kylän vanhimmalle: ” Te ette
täällä noudata ollenkaan liikennesääntöjä. Kuinka uskallatte!
Olin lähellä ajaa jonkun päälle. ” Olin vihainen tuolle
miehelle. Hän huusi minulle, ettei minun tule puuttua asiaan. He
kyllä osasivat hoitaa asiansa.
Osaako
ihminen aina hoitaa asiansa? Minä en usko siihen. Monet ovat
hoitaneet itsensä sairaalakuntoon ja kuolemaan. Ihminen ei osaa
pitää huolta itsestään, vaan tulee Saatanan pettämäksi. Ellei
Saatanaa olisi ja ihminen olisi pysynyt paratiisin rauhassa, ei tätä
ongelmaa olisi.
Olen
kuullut joskus kertomuksen englantilaisesta saarnamiehestä Smith Wiggelsworthista, joka oli
menossa levolle. Saatana ilmestyi hänelle vuoteen päädyssä.
Saarnamies käänsi kylkeä ja tuumasi: "Ai, sinäkö se vain olitkin"; ja jatkoi nukkumistaan.
Onneksi
meillä on Jeesuksen kanssa mahdollisuus nousta maailman harjalle ja
sanoa Saatanalle: ”Mene pois kiusaamasta minua. Minulla on Isä,
joka tietää ja hallitsee kaiken paremmin kuin kukaan toinen. Hän
on kukistava eräänä päivänä sinutkin, lopullisesti”!
Katja-Leena Klinga ( saarna Orivedellä 10.1.2016 ).
Kommentit