VAPAAKSI PELOISTA
Olin itse valtavan
pelokas lapsi ja nuori. Valehtelematta luulin sairastavani kaikki
syöpäsairaudet,mitä maa päällään kantaa. Vanhempani olivat
neuvottomia kanssani. Lapsena söin jonkin aikaa Diapamia lääkärin
määräyksestä. Olin pelokas ja arka lapsi. Kun katson
taaksepäin, en tunnista enää itseäni tuollaisena. Jumalan armotyö
kohdallani on mennyt eteenpäin!
Pelko, on se mikä
tahansa, orjuuttaa ihmistä. Emme saa koskaan väheksyä
lähimmäisemme pelkoa, sillä se on hänelle todellinen. Jumala on
kiinnostunut meistä ja meidän kasvustamme suhteessa pelkoihimme.
Hän tahtoo viedä meidät niiden ylitse ja osoittaa herrautensa
myrskyjen keskellä.
1 Joh. 4:
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. |
Kuinka
pääsemme pelkojemme otteesta?
Omalla kohdallani
kasvu on tapahtunut vaihe vaiheelta. Olen tarvinnut seurakunnan,
ystävieni ja läheisteni tukea. Enää en pelkää sairauksia tai
kuolemaa niin, että menettäisin yöuneni tai vatvoisin asioita
päiväkaudet. En tarkkaile itseäni jatkuvasti. Jumala on antanut
minulle voiman suunnata energiani ulkopuolelle itseni. Olen alkanut
nähdä ympärilläni toiset ihmiset ja tämän luomakunnan, joka
kauneudellaan ympäröi minua joka päivä. Unohtamalla itseni, voin
keskittää ajatukseni toisaalle ja pääsen pelkojeni yläpuolelle.
Se on vaatinut pitkäjänteistä harjoittelua joka päivä.
Usein pelkäämme
lastemme tai läheistemme puolesta. Tällainen pelko on myös
kahlitsevaa. Itse olen harjoittanut tässä kohden uskoa. Olen
rukoillut lapseni, lapsenlapseni ja muut läheiseni Jeesuksen veren
suojaan. Tällöin sisimpääni on laskettu rauha. Luottamus
Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa on tärkeää. Israelin kansa oli
suojassa kuolemanenkeliltä, kun he sivelivät verta ovenpieliinsä.
Mekin saamme suojan Jumalan siipien alla.
Joh. 17:12 | Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. |
PELKO ON
VIHOLLISEN TAKTIIKKA SAADA MEIDÄT LASKEMAAN VARUSTUKSEMME
Sielujemme
vihollinen tietää, että pelko saa meidät toimettomiksi ja
lamauttaa meidät. Meidän on tärkeää tunnistaa tunteemme, ne
kertovat meille aina jostakin. Pelko on voimakas tunne. Kun tunnistamme
tunteemme, me voimme itse valita, miten toimimme sen suhteen.
Alistummeko pelon valtaan, vai annammeko pelkomme jollekin itseämme Suuremmalle? Pelon antaminen ei ole helppoa, eikä tunne aina heti
päästä meistä otettaan. On vain tahdottava mennä eteenpäin.
Itse olen opetellut seuraavaa:
Sanon Jumalalle: -"Herra, annan Sinulle tämän pelkoni. Suljen itseni veresi suojiin.
Tiedän, että se on punainen vaate viholliselleni. Nähdessään sinun värisi, se pakenee"! Joskus voimme tehdä tämän ihan
konkreettisestikin. Voimme vaikka ripustaa ovemme päälle punaisen
vaatteen tai käydä murskaamassa metsässä punajuuria kiven päällä. Ihminen tarvitsee tällaistakin terapiaa itselleen, eikä se
ole väärin. Kun konkreettisesti teen asialle jotakin, saan sen
kokemuksen että luovutus on tehty!
KUOLEMAN PELON
TAKANA VOI OLLA PELKO ELÄÄ
Joskus ihminen, joka
pelkää kuolemaa, vapautuu pelostaan, kun hän alkaa toteuttaa omia
unelmiaan käytännössä. Joku viisas on sanonut, että
kuolemanpelon takana saattaa olla kyvyttömyys ts. pelko elää täyttä
elämää. Pelko on lamauttanut ihmisen paikoilleen. Kun olin
kolmikymppinen ostin itselleni unelmieni hevosen. Uskalsin tehdä
sen siitäkin huolimatta, että pelkäsin joitakin asioita, mitä se
toisi mukanaan. Jumala vaikutti Pyhän Henkensä kautta minussa niin
voimakkaasti halua toteuttaa tämän unelmani, etten uskaltanut
vastustaa!
Olen kiitollinen
tänään, että lähdin unelmiani kohti. Aloin elämään ja
huomasin pian, että kuolemanpelkoni on jäänyt taakse.
Ihmeellistä! Ehkä sinullakin on olemassa unelmia, jotka
kolkuttavat sisimpäsi ovella ja odottavat ulospääsyä. Uskalla
lähteä niitä kohti entistä luottavaisempana. Jumala vaikuttaa
juuri sinussa omanlaiset unelmasi ja voit olla varma, että Hän
johdattaa ja rohkaisee sinua matkallasi! Uskalla elää!
Rukous: Herra, anna
minulle voima kulkea luottamuksessa Sinuun ja kätke minut veresi
suojaan. Kätke sinne myös kaikki rakkaat läheiseni. Anna minun
kasvaa lujemmaksi ja rohkeammaksi ja tarttua niihin unelmiin, jotka
olet juuri minun sisimpääni istuttanut. Kiitos, että kuulet
minua.. poikasi Jeesuksen nimessä. Aamen.
Katja-Leena Klinga
Kommentit