KRISTUS- MAHDOLLISUUTEMME, EI PAKOTTEEMME

Efe. 4: 1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,

2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa

3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:

4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;

5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

Ensinnäkin Paavali korostaa kristityille kutsumuksemme arvon mukaista vaellusta. Jokaisella meistä on kutsumus, tämä yhteinen kutsumuksemme on se, että me olemme jumalanlapsia ja kanssaperillisiä Kristuksessa. Me emme ole tämän maailman kansalaisia, vaan taivaan kansalaisia. Meidän tulee kirkastaa Kristusta, ei tätä maailmaa elämämme ja ihmisyytemme kautta. 

Jeesus oli ihminen ja Jumala. Pysyessämme Hänessä voimme olla yhtä Jumalan kanssa. Hänen ajatuksensa lähimmäisestä ja itsestämme, Hänen ajatuksensa maailman tilasta, seurakunnasta, lapsista, vanhuksista, pakolaisista jne. tulisi vallata yhä enemmän meidän ajatteluamme. Jos olemme Hänessä, me myös elämme ja hengitämme Hänessä. Tällöin me myös kasvamme Häneen niin, ettemme aina mittaile sitä, kuinka paljon rukoilemme, luemme Sanaa, teemme evankelioimistyötä jne. Me elämme Hänessä ja olemme Hänessä, silloin me myös vaellamme näissä, ja se on luonnollista.

 

Kerroin kerran, kuinka ollessani nuori äiti, lasten hoitaminen uuvutti ja vei paljon aikaani. Meillä ole kolme vaippaikäistä parhaimmillaan asuessamme Vilppulassa. Ilkka oli juuri aloittanut oman yrityksen pyörittämisen. En jaksanut aina rukoilla ja lukea Sanaa. Kerran istuessani imettämässä vauvaani, silmieni eteen annettiin luettavaksi Psalmi. Pystyin lukemaan sen silmieni edessä ja sain ravintoa hengelleni. Jumala oli kanssani kaiken väsymyksenikin keskellä. Hän ei jättänyt minua tilaan, missä olisin erossa Hänestä, omien pyrkimysteni varassa, ei! Hän oli siinä väsymyksessä kanssani, eli sitä todeksi rinnallani Minua vahvistaen! Hänessä me olemme, elämme ja liikumme ; Apt. 17:28.

Todellinen Kristuksen seuraaminen tulee esille myös siinä, mitä Paavali opettaa toinen toistemme kärsimisestä ja pitkämielisyydestä toisiamme kohtaan. Jos veli tai sisar hiertää meitä kuin kivi kengässä, ei ole Jeesuksen mielenmukaista jättää yhteyttä ja antaa periksi, vaan todellakin kohdata lähimmäinen ja rakentaa yhteyttä.  Jeesus kohteli Pietariakin pitkämielisyydellä ja armollisuudella. Pietarin kapinallisuus suli ajan mittaan. Hänestä tuli kallio, mille Jeesus saattoi lopulta rakentaa kokonaisia seurakuntia. Olen vuosien mittaan nähnyt, kuinka ihanasti Jumala kasvattaa omiaan yhteydessä ja vie kohti uusia tehtäviä ja vastuita. Jotkut katsovat, että on helpompi antaa periksi ja luopua yhteyden rakentamisesta. Mutta se ei ole se, mihin Raamattu meitä kehottaa.

Yhdeksi tulemiseen Kristuksessa liittyy se seurakunnan ihmeellinen salaisuus, mitä Paavali vertaa myös miehen ja naisen yhdeksi tulemiseen avioliitossa. Liittouskollisuus Kristuksessa kasvattaa meitä tässä ykseydessä. Kyse ei ole lihan vaan hengen vaikutuksesta. Jos mies ja nainen synnyttävät uutta elämää yhteydessään toisiinsa, mekin synnytämme uutta elämää seurakunnassa silloin, kun tuo yhdentyminen on totta. Henki tekee eläväksi ja elävöittää meitä.

Mies ja nainen elävöittävät toisiaan ja mitä läheisempi heidän suhteensa on, sitä hedelmällisempi on heidän liittonsa. Kaikki eivät uskaltaudu tähän yhteyteen myöskään avioliitossa. Kun miestä kehotetaan rakastamaan vaimoaan niin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, se on avoin haaste, joka sisältää myös eräänlaisen riskin. Tämä riskinottokyky, ikävä kyllä, saattaa puuttua tai olla vaillinainen. Jospa puoliso tuleekin niin rakastetuksi ja voimaantuneeksi, että hän elävöityy todella palvelemaan rinnallani. Näin Kristus rakastaa meitä. Hän nostaa meidät rinnalleen elämään täysipainoista elämää yhdessä Hänessä kanssaan. Eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. 

 

Itse olen kiitollinen siitä, että Ilkka on ottanut minut rinnalleen palvelemaan, antanut kokea ykseyttä kanssaan tässäkin mielessä. Muistan, kun aikoinaan menimme Santalaan opiskelemaan. Olin päättänyt pienessä mielessäni, että naisen paikka on kotona ja minun tehtäväni on hoitaa kotia ja lapsia, kun Ilkka opiskelee ja tuo leivän pöytäämme. Ilkka ja hänen isänsä puhuivat minulle, että entäpä jos paikkani onkin lähteä työhön yhdessä Ilkan kanssa...( äiti oli jo idussaan jättänyt minut Herran työhön).

Jumala on Kristuksessa kärsivällinen ja pitkämielinen meitä kohtaan. Toivotaan, että mekin voimme olla sitä suhteessa toisiimme, puolisoomme, paimeniimme, ystäviimme jne.

Paavali opettaa vielä Ef. 4 luvussa:

1 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Tässä Paavali haastaa nimenomaan niitä, jotka ovat saaneet kutsun hengelliseen työhön ja virkaan. Meitä on muutamia. Meidän tehtävämme on vaalia yhteyttä, opettaa Jumalan Pojan tuntemista ja kasvua Hänessä. Tässä näemme myös jakeessa 16, että voiman määrä kullakin jäsenellä srk:ssa on erilainen. Me emme voi liikaa verrata itseämme toisiin. Jos seurakunnassa on paljon alaikäisiä, on paimenten mentävä itseensä. Toisaalta ne, jotka jo pitkään ovat vaeltaneet Herran yhteydessä, voivat myös tarkastella itseään Sanan valossa. Onko kenties minun aikani tullut ryhtyä pylvääksi, johon heikompi sisar tai veli voi nojata. Uskontie on siitä ihana, että me emme koskaan jämähdä paikoillemme, kun seuraamme Kristusta. Jeesus kulkee mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, ja Hän tahtoo tehdä sen yhdessä meidän kanssamme.

Kun Mooses uupui tehtävässään, tuli hänen appensa Jetro avuksi ja opasti miestä tekemään muutamia tehtäväjakoja. Tämä helpotti käytäntöjä valtavasti. Joskus on aika tehdä päätöksiä, jotka muuttavat käytäntöjä ja jakavat kuormaa. Kun sellainen aika on, sitä ei tulisi nähdä pakotteena, vaan mahdollisuutena. Israel ei olisi päässyt perille ilman mahdollisuuksiaan. Mekään emme pääse, ellemme tartu meille ojennettuihin mahdollisuuksiin silloin, kun on niiden aika.

Jokaisella meillä on siis kutsumus olla Jeesuksen opetuslapsia, se yhdistää meitä. Kristus on seurakunnan pää. Koskaan ei pidä sitouttaa ihmisiä keneenkään ihmiseen, oppiin tai organisaatioon. Ihmiset seuraavat Kristusta omasta vapaasta tahdostaan. Jos tätä ei esiinny, ei sitä kukaan voi toiseen pumpata. Usko ja siitä kumpuavat teot ovat aina Jumalan teko. Hänen suunnitelmiinsa kuuluu myös seurakunta, paikallinen ja universaali eli maailmanlaajuinen. 

Katja-Leena Klinga