VOIMALLINEN TODISTUS
Puhe
14.6.2015
Ikaalisten
vapaaseurakunta
Antautuminen Jumalan Hengen kuljetettavaksi
Jumalan
henki kuljettaa uskovaa. Me emme voi aina ennakoida, minne Henki
kuljettaa. Joh. 3: 8.
Jumalan
henki tuntee ihmisen,kaiken mitä ihmisessä on. Miksei Luojamme
tuntisi ihmistä, jonka itse on valmistanut? Mitä avoimempia
olemme, sitä enemmän se miellyttää Jumalaa, näin uskon. Oletko
laittanut merkille, että ihmiset, jotka peittelevät omaa elämäänsä
ja tekojaan, lankeavat helpoimmin? Ihminen, joka elää avoimin
mielin ja on mahdollisimman avoin, ei tee yllätyksiä läheskään
niin paljon. Hänet tunnetaan. Snl. 27 jae 5 sanoo: Parempi
julkinen nuhde kuin salattu rakkaus. Kerran kaikki kuitenkin tulee
julki!
Joh.
3: 21 sanoo: ” 'Se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta
kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta ”.
Kaikille
ei kuitenkaan kannattaisi uskoutua. Me voimme joutua toisten revittäviksi.
Uskon, että Jumalan henki ohjaa meitä tässäkin, kun kysymme
neuvoa Häneltä. ( Joh. 2: 24-25 ). Voimme uskoutua niille, joihin sydämemme luottaa.
Millainen oli Jeesuksen esimerkki todistajasta
Ekklesia-raamattukoulussa
meitä kehoitettiin lukemaan Johanneksen evankeliumia. Kun olen sitä
nyt tehnyt, huomaan kuinka paljon uusia huomioita teenkään
kirjasta. Se on mahtavaa, kuinka Pyhä Henki nostaa eteeni uusia
asioita mietittäväksi ja jaettavaksi myös toisille.
Luvussa
3. Johannes puhuu todistuksesta, siitä millainen todistus
Jeesuksella oli. Jae 11 opettaa meille, kuinka hyvä todistus
koostuu siitä, mitä on omakohtaisesti nähnyt ja minkä tietää todeksi!
Tämä on mielestäni hyvin merkittävää. Olen näiden vuosien
varrella laittanutkin merkille, että kaikkein helpointa on puhua
ihmisille siitä, mitä itse on saanut maistaa. Se tuntuu aina
menevän läpi! Kun olen kertonut esim. niistä ihmeistä, joita
omassa elämässäni Jumalan seurassa olen kokenut, ne ovat saaneet
vastakaikua myös kuulijoilta.
Nainen
Sykarin kaivolla kohtasi Jeesuksen, joka kertoi hänelle kaikki, mitä
nainen oli tehnyt. Jeesus tunsi naisen ja profetoi hänelle. Nainen
juoksi innoissaan kotikyläänsä ja sai muutkin liikkeelle
kuulemaan, mitä Jeesuksella oli kerrottavaa. ( Joh. 4 ).
Kun
todistamme, todistetaan siitä, mitä olemme itse saaneet kokea ja
maistaa! On surullista, jos meillä ei ole antaa sellaista
todistusta, missä Jumalan ihmeet ja läsnäolo ovat saaneet vallata
elämäämme.
Kunnia kaikesta kuuluu Jumalallemme
Luvussa
3 Jeesus myös opettaa meitä, että meidän on tultava
pienemmiksi, jotta Jumala voi tulla suuremmaksi. Johannes
Kastaja oli tästä hyvä esimerkki. Hän valmisti tietä
Jeesukselle. Hän ei ottanut kunniaa itselleen, vaan korosti
Jeesuksen valtaa ja herruutta kaikessa. Kun todistamme, todistetaan
Jeesuksen kuninkuudesta ja Jumalamme suuruudesta, annetaan kaikessa
kunnia Hänelle, kenelle kunnia kuuluu!
Joh.
1: 27
Johannes sanoi: ”
Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä
en ole arvollinen päästämään."
Tottelematon elämä vie eroon Jumalasta
Ja
vielä tein merkittävän löydön tuosta samaisesta luvusta 3.
Jakessa 36 sanotaan hyvin selvästi: Joka ei tottele Poikaa, se
ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen
yllään. ( Joh. 3:36 ).
On
vastuullaamme opettaa sitä, mitä Jeesus itsekin opetti. -Mene,
äläkä enää syntiä tee. Betesdan lammikolla parantuneelle
miehelle Jeesus sanoi: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee
syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin”; Joh. 5: 14.
Tottelematon
elämä, elämä ilman Pyhän Hengen ohjausta, vie ihmisen turmioon
ja lopulta lopulliseen eroon Jumalasta. Me olemme riippuvaiset
Hänestä. Ilman Jumalan tahdossa elämistä me vahingoitamme
itseämme ja toinen toisiamme. Siksi maailmassa on niin paljon hätää
ja kärsimystä.
Psalmi
1:
1
Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu
syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
|
2
vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät
ja yöt!
|
3
Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa
hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä
hän tekee, menestyy.
|
4
Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli
ajaa.
|
5
Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset
vanhurskasten seurakunnassa.
|
6
Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie
hukkuu.
|
Katja-Leena
Klinga
Kommentit