Mistä hyvät hedelmät syntyvät? ( Saarna 8.2.2015 )
2
Tim. 2:
3
Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
|
4
Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin,
sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut.
|
5
Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän
kilpaile sääntöjen mukaisesti.
|
6
Peltomiehen, joka vaivaa näkee, tulee ennen muita päästä
osalliseksi hedelmistä.
|
7
Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä
kaikkeen.
|
1
Aik. 4: 10:
Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit
minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun
kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin
kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä
toteutua.
Jumala
tahtoo täyttää meidän talomme parhailla hedelmillä. Me
ymmärrämme, että kun hedelmä käsitellään keinotekoisesti, sen
pinnalle syntyy myrkkyjä ja siitä tulee terveydelle haitallinen.
Voimmeko me syyllistyä tekemään keinotekoista hedelmää
Jumalalle?
Kertomus
Jabesista opettaa paljon. Raamattu kertoo, että Jabes oli suuressa
arvossa ja paljon kärsinyt. Tarkalleen
ottaen emme tiedä, mitä Jabes oli kärsinyt. Tuo mies rukoili
kuitenkin rukouksen, minkä Jumala mieluusti kuuli. Hän pyysi
Jumalaa laajentamaan hänen aluettaan ja Jumalan siunaus tuli hänen
elämäänsä.
Tyydymmekö
me usein liian vähään? Synnytämme siksi vajaita hedelmiä, koska
emme halua suurempaa puutarhaa itsellemme? Olen lukenut muutaman
sivun mielenkiintoista kirjaa, joka kertoo mustan miehen Sunday
Adelajan elämästä. Kirjan nimi on Dynaaminen elämä. Tuo mies
opiskeli vuosia kommunistisessa maassa journalimia ja lopulta Jumala kutsui hänet
perustamaan seurakunnan Ukrainaan. Seurakunta kasvoi valtavaksi.
Hedelmää syntyi. Oli mies ja oli missio. Oli halu kärsiä
vaivaa, opiskella ja laajentaa alaa.
Kun
Ukrainassa syntyi kiivas kommunismista nouseva vaino hänen
seurakuntaansa kohtaan ja heiltä yritettiin riistää kirkko, kokoontumispaikka, meni tuo musta pastori polvilleen ja rukoili, mitä
Jumala halusi hänen tekevän. Monet ajattelivat, että kristittyjen
tulee olla nöyriä ja taipua esivallan tahtoon tuossa kysymyksessä.
Mutta Jumala antoi toisenlaisen vastauksen. Hän sanoi Sunday
Adelajalle, että sinun joukoissasi piilee voimaa, kristittyjen
yhteydessä piilee suuri voima, käytä sitä valtaa! Teidän ei pidä
vähätellä itseänne, vaan mennä rohkeasti eteenpäin. Jumala
puhui lopulta tästä samasta asiasta koko seurakunnan johdolle ja
niin heidän esiinmarssinsa alkoi. Ja ihme tapahtui: Seurakunta sai
suosion ja entistä paremmat oltavat!
Kun
Jumalan sana asuu meissä, se valaa meihin rohkeutta ja uskoa.
Meidän ei tule luovuttaa liian herkästi, ei niputtaa itseämme ja
alistua vastarinnan edessä.
Piirretään silmiemme eteen kuva hedelmien säilytyksestä. Eikö olekin niin, että
yksi huone sisältää vähemmän hedelmää kuin vaikkapa kolme
huonetta? Näin viime yönä unta, että olimme perheeni kanssa
Intiassa keskellä vilisevää kauppakatua. Meille tarjottiin
asunnoksi yhden huoneen loukkoa. Lapseni sanoivat, ettemme me voi
siihen ahtautua. Lopulta päädyimme kolmen huoneen asuntoon ja kun
menimme sinne sisään, oli joka huoneessa hedelmäkoreja. Sanoin
unessa: ” Nämä ovatkin ihania puhtaita hedelmiä, suoraan
puusta. Niissä ei taida olla lisäaineita. ”. Isännöitsijä,
joka oli meille näyttämässä taloa, varmisti meille, että näin
oli. Talo oli myös lämmin. Saatoimme nähdä, että betonilattian
alla oli styroxlevyjä. Talo oli pyritty tekemään mahdollisimman
lämpimäksi, vaikka muuten se oli melko alkeellinen.
Mikä
tämän unen opetus voisi sitten olla? Mielestäni siihen kätkeytyy
paljon opetusta.
Ensinnäkin
meidän pitää uskaltaa joskus mennä outoon ja tuntemattomaan
ympäristöön. Jos me jäämme vain kirkossa käyviksi
sunnuntaikristityiksi, me emme tuota sitä hedelmää Kristukselle,
jota hän odottaa. Meitä on kutsuttu tekemään kaikki kansat
Hänen opetuslapsikseen. ( Matt.28:19 ). Meidät on kutsuttu elämään evankeliumi
todeksi kirkkojemme ja rukoushuoneittemme ulkopuolella. Jabesin
rukous: Herra, laajenna minun alueeni, on astuttava toteen meidänkin
elämässämme. Siihen kätkeytyy siunaus. Yksi huone ei riitä,
tarvitaan monta!
Toinen
opetus on se, että saadaksemme puhtaita hedelmiä, me tarvitsemme
luopumista monesta tämän ajan houkutuksesta. Niin kuin alussa
oleva sana meille puhui, me emme saa hukkua elatuksen murheisiin.
Jos me jäämme niiden vangiksi, me voimme menettää jopa oman
sielumme.
Lk. 17:
32
Muistakaa Lootin vaimoa!
|
33
Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen;
mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.
|
Lämpö
ja rakkaus vetävät puoleensa. Ilman rakkautta meillä ei ole
mitään. Me tarvitsemme lämpömittarin. Jos me emme kykene
mittaamaan lämpöä, kokemaan rakkautta, on parempi kulkea sellaisen " tilaisuuden " ohi. Jumala on rakkaus. Rakkaus on totuudessa ja se uskaltaa
rakastaa totuudessa. Joskus totuus tekee kipeää. Mutta rakkaus
myös parantaa.
Room. 12:9
|
Olkoon
rakkaus
vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
|
14
Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän
tehdä. [Mark.
3:35]
|
15
En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne
isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan
saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni
kuullut.
|
16
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun
tahtoni on, että
te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää,
sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille
kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.
|
17
Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
|
Tässä
Sanankohdassa tulee selvästi esille tämä liikkeelle lähteminen.
Me emme pysy paikoillamme, vaan olemme liikkeellä tuottaaksemme
hedelmää!
Katja-Leena Klinga
Kommentit