MITÄPÄ KAUNEUDESTA?

Mitäpä kauneudesta ja rikkaudesta, ellei sitä osaa käyttää Jumalan kunniaksi? Mitäpä viisaudesta ja pitkästä työurasta, elleivät ne korota Luojaa? Kaikki on turhuutta, sanoi Saarnaaja. Maailma on täynnä kaikkea. Mitä merkitystä on millään, ellei asioilla ole jokin päämäärä ja tarkoitus? 

Saarnaajan kirja luku 1: 

2 Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus,  kaikki on turhuutta!

3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään  rasittaa auringon alla?

4 Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.

5 Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja  nousee taas.

6 Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään,  ja samalle kierrolleen tuuli palaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet  ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.

8 Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.  'Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.

9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut,  sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.

10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut  jo muinoin, kauan ennen meitä.

11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan --  mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran. Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho. Emme elä ikuisuuden näkö- kulmasta kuin hetken. Tämä elämä haihtuu, kun kuolemme ja jätämme ruumiimme. Missä vietämme iäisyytemme, se on suuri kysymys.  Sen kysymyksen äärellä pitäisi jokaisen viivähtää.  Tunnettu teologi Miikka Ruokanen sanoi eräässä kolumnissaan,  kuinka hän ajattelee kuolemaa joka päivä.  Hän totesi, ettei evankeliumilla ja Jeesuksella olisi meille mitään annettavaa,  ellei voitto kuolemasta olisi Kristuksen todellisen  ja historiassa toteennäytetyn tapahtuman kautta todellisuutta  tänään.  Olimmepa tänään kuinka kauniita tahansa, se ei ole meille käyntikorttina taivaaseen. Olimmepa rikkaita ja menestyviä, ei  sekään takaa taivaspaikkaa. Vaikka onnistuisimme luomaan  kaunista taidetta ja saavuttamaan ihmisten ihailun osaksemme,  ei sekään saattaisi suhdettamme Jumalaan kuntoon.  Ainut oikeutemme astua Luojamme eteen kerran on  kulkea Jeesuksen askelissa.  Nuo askeleet eivät ihmisluontoa miellytä. Ne kulkevat monta kertaa laakson ja kärsimyksen  kautta.  Itseriittoisuutemme ja oma harkintamme joutuvat  koetukselle.  Se, näkyykö valoa polun päässä, riippuu siitä, kuinka  antaudumme seuraamaan Valoa. Jos jätämme  itsemme pimeään tunneliin pitkäksi aikaa, alamme pian tottua pimeään. Se on petollista!  Hepr. 12. luku:  5 Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä  poikiaan:  -- Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa  sinua --  6 jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista,  jonka pojakseen ottaa.  7 Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina  poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? 8 Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat  osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia. 9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa.  Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme  tahtoon, sillä se takaa meille elämän. 10 Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin  heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi  parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11 Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta  vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä:  rauhan ja vanhurskauden. 12 Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne!  On aika oikaista hervonneet kädet ja halvaantuneet polvet.  Meidän tulee tehdä niitä tekoja, joista palkka on luvattuna  taivaassa; Ilm. 2:23. On myös aika uskoa evankeliumi ja ottaa vastaan pelastus Jeesuksessa. Mikään muu ei meitä vie kuoleman rajan yli iankaikkiseen elämään!  VAHVOINA LOPPUUN SAAKKA!